Kokouspäivän jälkeen on mukavaa vaihtaa vapaalle ja ottaa esille hieman leikkimieltä kisailun merkeissä. Tiimikisailuissa testataan tiiminne toimivuutta ja etsitään ryhmänjohtajaa. Villa Apollon tiimikisailut koostuvat erilaisista logiikkaa, näppäryyttä, huumoria ja ryhmätyötä sekä hiukan tuuriakin vaativista tehtävistä. Kisailuissa mitataan nopeutta, nokkeluutta ja ongelmanratkaisutaitoja mm. vanhan ajan elämäntaitojen parissa. Kokonaiskilpailussa laskettujen pisteiden parhaan tuloksen saanut joukkue on voittaja.
Ennen kisailun alkua ryhmänne jaetaan pienempiin joukkueisiin, jotka kilpailevat toisiaan vastaan. Mahtavasti tiimihenkeä kohottavat ja kilpailuviettiä nostavat tehtävärastit ovat juuri sopivasti haastavia ja jokainen jäsen saa osallistua juuri omien kykyjensä mukaan. Tiimikisailussa käyttöön pääsee niin mieli kuin kehokin.